Tutustu nuoreen israelilaiseen vaatesuunnittelijaan
Nuoruus ei välttämättä tarkoita kokemattomuutta. Tämän todistaa 19-vuotias itseoppinut israelilainen vaatesuunnittelija Maya Reik. Maya on syntynyt ja kasvanut Israelissa Beit Yanaissa Välimeren rannikolla. Maya lopetti koulun 14-vuotiaana, ja on viimeiset kolme vuotta hän on rakentanut vaatemerkkiään. Ensimmäinen Mayan suunnitteleman vaatekokoelman näytös oli tämän vuoden alussa. Se sai heti kansainvälisen lehdistön huomion.
Mayalla on ollut mahdollisuus koota tiimi, joka toimii kolmella mantereella. Vaatteiden tuotanto on Italiassa, toimisto New Yorkissa ja designstudio Jaffassa, Tel Avivin läheisyydessä sijaitsevassa vanhassa kaupungissa. Mayan MAREI 1998 tuotemerkin vaatteet ovat hienostuneita ja kauniita. Maya on saanut vaikutteita suunnittelemiinsa vaatteisiin Aasiasta, Euroopasta ja Afrikasta. Mayan vaatteiden suunnitteluun vaikuttaa menneen ajan eleganssi. Hänen innoittajinaan ovat 1920 luvun ikonisia kaunottaria kuvannut Man Ray, Matissen ja Modiglianin maalausten mallit sekä Yves Saint Laurentia inspiroinut iätön valokuvamalli Miki Mamon, joka toimi yhteistyössä MAREI 1998:n malliston kuvauksissa.
Lue lisää Maya Reikistä, Vogue Italia by CECILIA MUSMECI
Photos by Marco Mezzano