Kirjoittajalta Bill
Israel ilmoitti ottavansa vastaa Syyriasta 100 orpoa pakolaislasta. Tämä on ensimmäinen kerta kun Israel toimii näin kuusivuotisen Syyrian sodan aikana. Israelilaisen uutiskanava 10 mukaan lapset saavat ensin väliaikaisen Israelin kansallisuuden. Pysyvän kansallisuuden he saavat neljän vuoden kuluttua. Lapset ovat ensimmäiset kolme kuukautta opetusministeriön sisäoppilaitoksessa jonka jälkeen he siirtyvät tavallisiin Israelilaisiin kouluihin. Myöhemmin heidät sijoitetaan Israelin […]
Israelissa tammikuussa pidettyyn Makeathon -tapahtumaan kokoontui 160 kansainvälistä keksijää kehittämään apuvälineitä vammaisille. Yksi osallistujista oli Drew McPherson, 30-vuotias mekaniikan opiskelija Berkeleyn yliopistosta. Hän lensi Kaliforniasta asti osallistuakseen 72-tuntiseen Makeathon-maratoniin. Makeathon-tapahtuman, jota kutsutaan myös TOMiksi (Tikkun Olam Maker), sanotaan tänä vuonna olleen ”suurin koko maailman historiassa”. Se oli ensimmäinen kansainvälinen tapahtuma, joka toi yhteen insinöörit, suunnittelijat, keksijät ja […]
Elokuvaohjaaja Ami Horowitz (kuvassa oikealla) halusi saada ensikäden tietoa siitä, minkälaista elämä on Palestiinan itsehallintoalueella, joten hän teki autoajelun alueella. Horowitz halusi tietää, mikä on totuus anti-Israel aktivistien väitteille, että juutalainen valtio on vastuussa palestiinalaisten elämän vaikeuttamisesta. Onko totta, että palestiinalaisten liikkumisvapautta on rajoitettu? Viekö Israel heiltä kaiken arvokkuuden? Horowitz tutki asiaa ja päätyi siihen, että […]
Sierra Leonen presidentti Ernest Bai Koroma esitti kiitollisuutensa Israelin presidentti Reuven Rivlinille Israelin tarjoamasta avusta Sierra Leonelle sen taistelussa ebola-viirusta vastaan vuosina 2014 vuoteen 2016. (Kuvassa vasemmalla Israelin presidentti Reuven Rivlin yhdessä Sierra Leonen valtion päämiehen Ernest Bai Koroman kanssa Jerusalemissa) “Minun täytyy käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni ja kiittää Israelin hallitusta ja kansaa tuesta, jota se tarjosi maallemme […]
Israelin maaperä paljastaa jatkuvasti kätkettyjä aarteita. Nämä todistavat Israelin rikasta historiaa ja juutalaisen kansan syvää ja pitkäaikaista sidettä maahan. Vakuuttavia ja kiitstattomia todisteita on lukemattomia. Tässä kerrotaan seitsemästä. Palestiinalaiset, jotka vaativat omaa valtiota, ovat jatkuvasti kieltäneet juutalaisten historiallisen yhteyden Israeliin. Palestiinan kansallisen peruskirjan 20. artiklaan on kirjoitettu: “Väitteet juutalaisten historiallisista tai uskonnollisista siteistä Palestiinaan ovat yhteensopimattomia […]
On hyvin harvinaista, että nuori israelilainen yrittäjä pääsee pääministerin mukaan tämän vieraillessa Yhdistyneissä kansakunnissa. Sivan Borowich-Ya’ari (kuvassa) pääsi äskettäin esittelemään ‘Innovation: Africa’ -järjestöään YK:n yleiskokouksessa yhdessä Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun ja Afrikan johtajien kanssa. Voittoa tavoittelematon järjestö ’Innovation: Africa’ on perustettu kahdeksan vuotta sitten. Järjestö on tarjonnut afrikkalaisille kylille israelilaista aurinko-, vesi- ja maatalousteknologiaa. Tähän mennessä järjestöllä […]
Metuselah on taatelipalmu, jonka tohtori Elaine Solowey onnistui idättämään 2000 vuotta vanhasta siemenestä. Tämä siemen löydettiin muiden siementen ohessa kaivauksissa Masadassa 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 2005 nuo siemenet olivat Hadassan lääketieteellisen keskuksen hallussa ja tällöin ne annettiin Elaine Soloweylle tutkittavaksi. Aluksi ajateltiin, että 2000 vuotta vanhan siemenen itäminen olisi kasvitieteellisesti mahdotonta, mutta Elaine Solowey onnistui idättämään […]
Tel Avivin yliopiston tutkijoiden uusimmassa tutkimuksessa sanotaan, että lepakot, nuo siivekkäät nisäkkäät, ovat hienostuneita eläimiä, jotka ovat ajan myötä kehittäneet kommunikointitaitojaan. Tutkimus osoittaa, että lepakot ovat sosiaalisesti taitava eläinlaji, joka nahistelee keskenään ruuasta, nukkumispaikasta, kumppaneista ja joskus ne tappelevat vain tappelun ilosta. Tutkijoiden ryhmä, johtajanaan professori Yossi Yovel (kuvassa) Tel Avivin yliopiston (TAU) eläintieteelliseltä laitokselta, tallensi […]
Useimmat ihmiset, kuullessaan nimen ”Hassan Nasrallah”, yhdistävät sen libanonilaiseen Hizbollah-terroristijärjestön johtajaan ja reagoivat hyvin negatiivisesti. Hizbollahin Nasrallah on pahamaineinen mies, jonka käsissä on lukuisten israelilaisten verta. On myös toinen Hassan Nasrallah, arabi, joka on omistanut elämänsä ihmisten pelastamiseen, ei tuhoamiseen. Israelin arabi, 24-vuotias Hassan Nasrallah, on kotoisin arabikaupunki Qalansuwasta. Hän työskentelee ensihoitajana United Hatzalah –organisatiossa, […]
Israelin turismi on noussut ennätyslukuihin huolimatta viimevuosien palestiinalaisten terroriaallosta. Marraskuussa 2016 Israeliin saapui 287 900 turistia. Määrä on 38 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tämän vuoden 11 ensimmäisen kuukauden aikana Israeliin on saapunut 2,651,400 turistia, peräti 2 prosenttia enemmän kuin samaan ajankohtaan mennessä edellisenä vuonna. “Olemme tehneet tehokasta markkinointia uusilla alueilla kuten Kiina ja Intia. […]