Sierra Leone voitti ebolan Israelin avulla
Sierra Leonen presidentti Ernest Bai Koroma esitti kiitollisuutensa Israelin presidentti Reuven Rivlinille Israelin tarjoamasta avusta Sierra Leonelle sen taistelussa ebola-viirusta vastaan vuosina 2014 vuoteen 2016.
(Kuvassa vasemmalla Israelin presidentti Reuven Rivlin yhdessä Sierra Leonen valtion päämiehen Ernest Bai Koroman kanssa Jerusalemissa)
“Minun täytyy käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni ja kiittää Israelin hallitusta ja kansaa tuesta, jota se tarjosi maallemme yhtenä historiamme vaikeimpana hetkenä, taistelussamme ebolaa vastaa,” presidentti Bai Koroma sanoi tavatessaan Israelin presidentin Jerusalemissa.
Vuonna 2014 Ebolan puhkeamisen aikaan, Israelin ulkoministeriö valtuutti MASHAVn (Israelin kansainvälisen yhteistyön kehittämisosasto) lähettämään Sierra Leoneen kolme liikkuvaa ensiapuklinikkaa varustettuna lääketieteen asiantuntijoilla. Nämä asiantuntijat opettivat paikallisille harjoittelijoille tehokkaimmat menetelmät, joilla estää viruksen leviäminen. Israel tarjosi Sierra Leonelle myös valtavan määrän ensiapulaitteistoa.
“Se oli hetki, jolloin muut käänsivät selkänsä ja eristivät meidät, mutta Israel tarjosi meille taloudellista ja teknistä tukea. Israelista saapui vapaaehtoisia ihmisiä neuvomaan meitä,” Bai Koroma painotti.
“Israelin tuella onnistuimme voittamaan ebolan. Sierra leonelaiset tulevat aina muistamaan tämän”, hän lisäsi.
Lue koko juttu: United With Israel
Katso myös KKLn video, jossa presidentti Ernest Bai Koroma istuttaa puun Israeliin, Kansojen lehtoon (Grove of Nations)