Israelilaiset opettavat kolumbialaisille kuinka raivata maasta kuolemaa kylvävät maamiinat
Maamiinat, joita on kylvetty pitkin Kolumbiaa, muodostavat päivittäin vakavan uhan ihmisille aiheuttaen lukuisia vammautumisia ja kuolemia. Kolumbian hallitus on lähettänyt valtuuskunnan Israeliin saadakseen oppitunnin siitä, kuinka saada maamiinat raivattua.
Missään muualla maailmassa, paitsi Afganistanissa, kärsitään yhtä paljon maamiinoista kuin Kolumbiassa. Kolumbiassa kuoli viime vuonna maamiinoihin 285 ihmistä, joista 40 oli lapsia. 25 vuoden aikana yli 11 000 kolumbialaista on haavoittunut tai kuollut maamiinoihin.
Viikko sen jälkeen, kun historiallinen rauhansopimus FARC-sissitaistelijoiden kanssa oli allekirjoitettu, Kolumbian hallitus lähetti kahdeksan henkilön delegaation Israeliin. Vieraat tapasivat Israelin puolustusministeriön asiantuntijoita saadakseen oppia miinojen raivauksesta.
Pohjatyö tälle virkamatkalle tehtiin jo viime toukokuussa. Israel osallistui silloin Bogotassa järjestettyyn kokoukseen yhdessä amerikkalaisten ja norjalaisten asiantuntijoiden kanssa. Tällöin pohdittiin, kuinka he voisivat parhaiten auttaa Kolumbiaa.
“Maamiinat ovat erityisen vaarallisia, koska ne voivat olla räjähtämättöminä maassa useita vuosia vain tappaakseen ja vammauttaakseen viattoman ihmisen,” Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoi kokouksessa.
“Tämänhetkisen arvion mukaan saattaa mennä vuosikymmen ennen kuin Kolumbia on vapaa maamiinoista. Yhdysvaltojen ja Norjan mukaan tämä aikataulu ei ole hyväksyttävä. Tämän takia haluamme jatkaa kansainvälisiä ponnistuksia lisäämällä resursseja ja teknistä asiantuntemusta Kolumbiassa. Näillä toimilla autamme Kolumbiaa voittamaan taistelun miinoja vastaan viidessä vuodessa.”
Israel saattaa osallistua myös toisenlaisiin toimiin Kolumbiassa maan toipuessa viisivuosikymmentä kestäneistä sotilaallisista yhteenotoista. Israel voi esimerkiksi avustaa FARC:n kokaiiniviljelmien korvaamisessa ravintoa tuottavilla viljelyskasveilla.
“Israel ja Kolumbia ovat vanhoja ystäviä, “ sanoi israelilainen virkamies The Jerusalem Post -sanomalehdessä. Hän lisäsi, että Israelin apu Kolumbian miinanraivauksessa on ennen kaikkea humanitaarinen siviiliprojekti.
Lue koko artikkeli: United with Israel